[huge_it_share] Joen Yö 2016 - 360 Panorama

Kävin kuvaamassa Joen Yö 2016 tapahtumaa 26.8 Perjantaina. Tapahtuman järjesti Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut ja sen toteutti Valoparta Oy. Lisätietoja itse tapahtumasta yllä olevan linkin kautta.

Tällä kertaa sää suosi tapahtumaa. Viimeisen parin vuoden ajan tapahtuma päivän sää on ollut aika surkea. Välillä on satanut räntää ja ollut todella kylmä, mutta nyt aurinko paistoi koko päivän ja lämpötila oli parissakymmenessä asteessa. Hyvä sää näkyi tietenkin positiivisesti vierailijamäärässä.

Joen Yö 2016-22

Ensimmäinen vuosittainen suomen tulitaiteilijoiden tulitaidefestivaali HEHKU, joka järjestettiin 25-27.8 Joensuussa. HEHKU oli yhtenä osana Joen Yö tapahtumaa ja se keräsi torille tuhansia katselijoita.

Sain loistopaikan kuvata Joen Yötä Kaupungintalon tornista. Tornista avautuu suhteellisen esteetön näkymä Torille ja joenvarteen, minne tapahtuman pää alueet oli sijoitettu.

Otin samalla muutaman 360°-panoraamakuvan. TÄSTÄ pääset pyörittelemään yhtä. Esityksen kautta on hauska pyöritellä öistä kaupunkimaisemaa ja pääsee aika hyvin kärryille ison alueen kokonaiskuvasta.

JoenYö2016

Tapahtuma keräsi kaupungille noin 20.000 henkeä. Lisää sanomalehti Karjalaisen verkkosivuilla.