[huge_it_share] Valovoimainen pirkanmaa • 360 Panorama

Kävin kuvaamassa Tampereen kaupungille, Särkänniemelle ja 360panorama.fi sivuille muutamilla eri tekniikoilla Valovoimainen Pirkanmaa projektia.

Valovoimainen Pirkanmaa -projekti nostaa valon ja valaistuksen persoonalliseksi erottautumistekijäksi ja matkailuvaltiksi. Pimeän vuodenajan potentiaali maksimoidaan kehittämällä kaupunkivalaistusta yhä vahvemmin visuaalisuuden, viihtyvyyden ja elämyksellisyyden ehdoilla. Lisätietoja: Valovoimainen Pirkanmaa

Käytimme kuvauksissa gigapantekniikkaa, 360panoraamatekniikkaa ja otimme myös muutamia 360-otoksia, videota ja tavallisia stillikuvia UAV-laitteistolla. Pääkohteemme oli kuvata Näsinneulan valaistusta, Palatsinraitin sillan avajaisia ja Sara Hildeenin puistoa, jotka kaikki olivat Valoparta Oy:n Kari Kolan ja hänen ryhmänsä toteuttamia.

Tampereen valoviikot kestävät 28.10.2012–6.1.2013 välisen ajan ja Näsinneulan valaisu oli varaslähtö valoviikoille. Suomen korkeimman rakennuksen, Näsinneulan 168 metrisen tornin valaisu ei ole mikään helppo juttu, mutta kuten kuvista saattaa todeta, sen valaisu onnistui hienosti. Myöskään kuvaaminen ei ollut ihan läpihuutojuttu. Tavalliset stillikuvat kuten tässä näkyvä kuva on otettu kolmijalalla usealla eri valotuksella ja pinottu sitten ohjelmalla yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämä oli vielä helppoa, mutta tavoitteemme oli saada kuvattua torni ilmasta jolloin saisimme kaupungin valoja kuvaan ja muunkin ympäristön näkyviin.

Olosuhteet olivat suhteellisen hyvät kuvaamiselle (-2°C ja n. 3-4m/s tuulta) Koneenamme oli octokopteri jota OlliPekka Mahlberg ohjasi ja hän on myös koko laitteen rakentanut. Ilman Ollin tietotaitoa ilmakuvia ei olisi voitu ottaa. Alla olevan linkin kautta pääsette katsomaan yökuvaa Tampereesta sekä valaistusta Näsinneulan tornista. Kuva on otettu n 150m korkeudelta, Nikon D800 rungolla ja Nikkorin 10.5mm linssillä, jota olen hiukan viritellyt. Kokonaisuudessaa painoa koneelle ja laittoistolle tulee n. 7 kiloa, eli mikään leikkikalu tämä ei ole ja näinollen tarvitsimme kuvan toteuttamiseen mahdollisimman turvallisen lähtöpaikan. Pääsimme huvipuistoalueelle josssa tähän aikaan vuodesta ei ole ketään, joten meillä oli hyvin tilaa ja emme vaarantaneet yleisöä, jos joku olisi mennyt vikaan. Itse kuvat on otettu hiukan pidemmällä valotusajalla ja taas ilman Ollin tietotaitoa ja koneen ohjausta ei hommasta olisi tullut mitään. Olli on saanut rakennettua koneesta niin vakaan, että pystymme kuvaamaan sillä pidempiä valotusaikoja kuin käsivaralla kuvatessa. Saimmekin paljon kiitosta kuvasta ulkomaisia lennokki foorumeita myöden ja Ollille on tullut paljon kysymyksiä koneen tekniikasta ja siitä, miten hän on koneen kasaukset toteuttanut.

Toinen hiukan enemmän vaivaa vaatinut kuvaus oli ottaa 360 panoraama mastolla Näsin neulan aivan ylimmästä kohdasta. Pitkällisien turvallisuus ohjeiden ja opastuksien jälkeen saimme luvan mennä huipulle laitteinemme. Varsinainen kuvaaminen oli suhteellisen helppoa, mutta torniin kiipeäminen muutaman kymmenen kilon varustekasan kanssa oli hiukan hankalampaa, varsinkin kun viimeiset kerrokset noustaan kapeata kierreportaikkoa. Mutta, loppujenlopuksi hyvä tuli ja taas alla olevan linkin kautta pääsette katsomaan millaista kuvaaa tornista tuli.

Kolmantena isompana kohteenamme oli  Palatsinraitin sillan avajaiset. Tämä tapahtuma kesti n. 45 minuuttia ja mukana oli erikoisvaloja, tulta, räjähdyksiä ja Näsinneulan huipulta sillalle suunnattu erittäin kirkas valo. Eli tämä keikka oli hiukan hektisempi kuvata, koska kokoajan tapahtui jotakin jokopuolella. Toteutin kuvaukset 360 panoraamatekniikalla ja n. 4m korkeudesta mastokuvaustekniikalla. Alla olevan linkin kautta pääsette katsomaan myös nämä panoraamat.

Alla oleva 360-panoraama-kokonaisuus sisältää monia panoraamoja monesta paikkaa. Samasta kokonaisuudesta löytyy myös linkki ottamaani gigapan kuvaan Näsinneulan huipulta keskustaan päin, sekä linkki stillikuvakansioon. Kun panoraama aukeaa, klikatkaa kuvan alalaidassa keskellä olevaa kokoruutu painiketta, niin on mukavampi katsella kuvia. Ylälaidassa keskellä on thumbnailit muihin esityksiin ja klikkaamallla pääsette siirtymään panoraamasta toiseen. Vasemman ja oikean alalaidan kuvakkeet avaavat gigapanin sekä stillikuvakansion. Nämä linkit avautuvat uusille välilehdille, joten itse 360-kokonaisuus pitää tällöin klikata keskeltä alhaalta olevasta kokoruutu painikkeesta pienemmäksi.

360-panoraamakokonaisuus